Paluu blogin äärelle kesäloman jälkeen – vaalikevät (ja syksy, sekä talvi) oli pitkä ja intensiivinen ja loma tuli tarpeeseen. Nyt kuitenkin tärkeän asian äärelle. Tänään perjantaina vietetään jälleen itsemurhien ehkäisypäivää. Päivää on vietetty jo vuodesta 2003. Itselläni aihe menee aina ns. ihon alle – työni kautta olen kohdannut runsaasti ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti itsemurhaa yrittäneetJatka lukemista ”Itsemurhien ehkäisypäivä 10.9.”
Kirjoittaja-arkisto:Anu Puustinen
Mitä asioita haluaisin edistää valtuustossa?
Kunnallisvaalien ennakkoäänet on annettu, mutta vielä on paljon ääniä antamatta ja saamatta. Jos sinulla on vielä ehdokasvalinta tekemättä, niin kerron vielä tässä niistä asioista jotka ovat minulle tärkeitä ja joiden eteen olen valmis työskentelemään valtuutettuna. Siis mikäli sellainen luottamus minulle suodaan. Toimivat sote-palvelut – meillä on edelleen perusterveydenhuollossa liian pitkiä jonoja, eivätkä vaivat tunnetusti jonottamallaJatka lukemista ”Mitä asioita haluaisin edistää valtuustossa?”
Saako kaupungissa kuulua melua?
Vaalikoneessa oli väittämä; ”Asutuksen lähellä pidettävien konserttien ja tapahtumien melurajoja tulee tiukentaa”. Oma vastaukseni on ehdottomasti, täysin eri mieltä. Kaupunkiin ja kaupunkilaiselämään kuuluu äänet. Niin myös ulkoilmatapahtumien ja konserttien äänet. Helsingissä on tällä hetkellä poikkeuksellisen tiukat melurajoitukset ja siitä syystä eri tapahtumajärjestäjät ovat siirtämässä tai pohtivat tapahtumiensa siirtämistä muihin kaupunkeihin. Ei anneta tämän tapahtua! KoronanJatka lukemista ”Saako kaupungissa kuulua melua?”
Kuoleeko kaupungistuminen koronaan?
Viime aikoina on ollut paljon puhetta kaupungistumisesta ja sen hidastumisesta, varsinkin nyt koronapandemian aikana. Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että Helsingissä on meneillään erikoinen tilanne. Asuntoja rakennetaan Helsinkiin lähes ennätyksellisiä määriä, samalla kun kaupunki kärsii muuttotappiosta. Koronapandemia on lisännyt etätyötä ja sen myötä tarve asua kaupunkialueella, tai varsinkin keskusta-alueella saattaa olla vähentynyt. Syitä siihen on varmastiJatka lukemista ”Kuoleeko kaupungistuminen koronaan?”
Jälleen alaikäisen tekemä henkirikos Helsingissä – voiko asialle tehdä mitään?
Helsingin Sanomat uutisoi tänään – ”Alaikäisiä epäillään taposta: 24-vuotias kuoli joukkotappelun jälkeen Helsingin päärautatieasemalla – Poliisi: Teräaseet vaikuttavat yleistyneen nuorilla”. Uutisessa kerrotaan myös, että tutkinnanjohtajan mukaan teräaseen kantaminen on nuorilla yhä tavallisempaa. Saman suuntaisesti uutisoitiin HS:ssa myös viime viikolla. Aina, kun teräaseen tuo mukaan tappeluun on suurempi mahdollisuus, että tapahtuu jotain peruuttamatonta. Sanotaan, että nuorisoväkivaltaJatka lukemista ”Jälleen alaikäisen tekemä henkirikos Helsingissä – voiko asialle tehdä mitään?”
Antaako Helsingin ylijäämäinen tilinpäätös mahdollisuuden huolettomampaan budjettiin?
Vastoin odotuksia, Helsingin talous jäikin tilinpäätöksen valmistuttua n. 500 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Vuonna 2020 Helsinki (kuten muutkin kunnat) saivat valtiolta ns. koronakompensaatiota ja sen lisäksi verotuloja kertyi odotettua enemmän. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että budjettineuvotteluissa tälle vuodelle leikkauksia on tehty väärin perustein (esim. kotihoidontuen Helsinki-lisän kohdalla) ja että rahaa olisi nyt käytettävissä huolettomammin? Helsingin kaupunginJatka lukemista ”Antaako Helsingin ylijäämäinen tilinpäätös mahdollisuuden huolettomampaan budjettiin?”
Olen ”ihan vaan” kokoomuslainen
Päätin avata myös oman sanaisen arkkuni tähän viime aikojen keskusteluun. Eilinen Kirsi Pihan jättäytyminen pois Helsingin pormestarikisasta sai aikaan ennennäkemättömän asiantuntijavyöryn siitä, mikä Kokoomuksen ongelma ja kriisin lähde tällä hetkellä on. Suuri osa näistä asiantuntijoista tulee puolueen ulkopuolelta ja jakaa meidät kokoomuslaiset persuihin ja vihreisiin. Minne jäätiin me ”ihan vaan kokoomuslaiset”, ilman persuilua tai vihertelyäJatka lukemista ”Olen ”ihan vaan” kokoomuslainen”
Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta
Ensi kevään kuntavaaleissa Helsingissä yksi keskeisistä teemoista liittyy Malmin lentokenttään. Aiheesta on tullut kyselyitä meille ehdokkaille, samalla käydään myös runsaasti keskustelua eri alustoilla, kuten erilaisissa Facebook-ryhmissä. Lisäksi on erillinen verkkosivusto, jossa ehdokas voi kertoa kantansa sekä ylipäätään Malmin säilyttämisen puolesta sekä mahdollisen kansanäänestyksen järjestämisen puolesta. Suuri osa helsinkiläisiä (ja myös muualta) haluaisi säilyttää kentän entiselläänJatka lukemista ”Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta”
Helsinki Terapiatakuun edelläkävijänä?
Innostuin eilen vallan, kun huomasin Twitterissä apulaispormestari Vesikansan päivityksen, jossa kerrottiin sotelautakunnan hyväksyneen Vihreiden aloitteesta laatia suunnitelma terapiatakuun toteuttamiseksi Helsingissä. Jaoin tämän twiitin eteenpäin ajattelematta asiaa sen kummemmin. Pian tulikin kommentti, jossa kerrottiin että Kokoomuksen edustajat eivät halunneet lautakunnassa asian kanssa edetä ja on hienoa, että asia innostaa myös Kokoomuksessa. Kokoomus on ollut ja onJatka lukemista ”Helsinki Terapiatakuun edelläkävijänä?”
Sote-alan tiukka joulu
Täytyy näin sote-alan ammattilaisena sanoa, että olen todella pettynyt hallituksen pelotteluun (siltä se tuntuu) valmiuslailla. Jokainen meistä ymmärtää, että tilanne koronan suhteen on huono ja näyttää vain pahenevan. Mutta sen sijaan, että kaikin keinoin yritettäisi saada valmiiksi uupuneet hoitajat ja muut sote-alan ammattilaiset jatkamaan tätä koronataistelua, otetaan keinoksi valmiuslailla uhkaaminen. Keväällä ja kesällä me kaikkiJatka lukemista ”Sote-alan tiukka joulu”