Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta

Ensi kevään kuntavaaleissa Helsingissä yksi keskeisistä teemoista liittyy Malmin lentokenttään. Aiheesta on tullut kyselyitä meille ehdokkaille, samalla käydään myös runsaasti keskustelua eri alustoilla, kuten erilaisissa Facebook-ryhmissä. Lisäksi on erillinen verkkosivusto, jossa ehdokas voi kertoa kantansa sekä ylipäätään Malmin säilyttämisen puolesta sekä mahdollisen kansanäänestyksen järjestämisen puolesta. Suuri osa helsinkiläisiä (ja myös muualta) haluaisi säilyttää kentän entisellään ilmailukäytössä. Malmin lentokentän kohtalosta on käyty keskustelua jo vuosikausia, mutta on käynyt selväksi että helsinkiläisten mielipidettä ei ole kuultu.

Lentotoiminnan mahdollistava maanvuokrasopimus Malmin lentokenttäalueella päättyi viime vuoden lopussa. Helsingin kaupunki on tehnyt suunnitelman, jossa lentokenttäalueelle rakennetaan tulevaisuudessa mm. 13 500 asuntoa. Kantar TNS OY teetti viimeksi marraskuussa 2020 mielipidemittauksen, jossa kysyttiin helsinkiläisten mielipidettä Malmin lentoaseman säilyttämisestä. Vastanneista 58% haluaa ehdoitta säilyttää alueen nykyisessä käytössä, 65% vastanneista haluaa säästää kentän, mikäli asuinrakentamisen tarpeet voidaan ratkaista muuten. Myönnetään, että asuntojen tarve Helsingissä on suuri.

Paikka on vain väärä. Malmin lentokenttäalue on uniikki. Se ei ole pelkästään harrastelija-lentoja varten, vaan siellä on runsaasti erilaista lento-toimintaa aina koulutuksesta business-lentoihin. Alueella ja hangaareissa toimii erilaisia yrittäjiä. Lisäksi alueella on luontoarvoja, joita tulee ehdottomasti vaalia. Alueella on muun muassa uhanalaisia eläinlajeja, liito-oravista puroankeriaisiin.

Totean tässä, että ne joita asia koskettaa – ovat varmasti perillä siitä, miksi Malmin lentokenttä ja alue tulisi säilyttää. Säilyttämisen puolesta on Kokoomuslaisia valtuutettuja jo nyt, mutta lisää on myös meissä ehdokkaissa. Koska ajattelen, että Helsinki on meitä helsinkiläisiä varten, niin tässä asiassa tulisi kuunnella enemmistöä ja myöntää, että tehdyt päätökset ovat virheellisiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s