Mitä asioita haluaisin edistää valtuustossa?

Kunnallisvaalien ennakkoäänet on annettu, mutta vielä on paljon ääniä antamatta ja saamatta. Jos sinulla on vielä ehdokasvalinta tekemättä, niin kerron vielä tässä niistä asioista jotka ovat minulle tärkeitä ja joiden eteen olen valmis työskentelemään valtuutettuna. Siis mikäli sellainen luottamus minulle suodaan.

Toimivat sote-palvelutmeillä on edelleen perusterveydenhuollossa liian pitkiä jonoja, eivätkä vaivat tunnetusti jonottamalla parane. Ihmisten tulee päästä jonoista hoitoon ja siihen tarvitaan kaikkia toimijoita mukaan. Palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja laajentaminen on minusta nopea keino purkaa jonoja. Olemme Helsingissä tehneet sitä jo suunterveydenhuollossa ja samalla mekanismilla voisimme toimia myös muualla terveydenhuollossa.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut – kyllä terapiatakuulle, Kokoomus kirittää jatkuvasti hallitusta tekemään viimein päätöksen terapiatakuusta. Mutta sen lisäksi Helsingissä tulee edelleen kehittää varsinkin matalan kynnyksen palveluita, kuten lisätä Mieppi-toimintoja. Matalan kynnyksen palveluita tulee olla saatavilla laajasti ympäri Helsinkiä. Lisäksi terveysasemilla pitää olla enemmän valmiuksia hoitaa lieviä mielenterveyden haasteita. Kannatan ehdottomasti myös matalan kynnyksen päihdepalveluita, haittoja vähentävää päihdetyötä ja minusta mm. turvalliset pistoshuoneet tulisi mahdollistaa. Tähän liittyy myös tuetun asumisen lisääminen.

Esteettömyys ja saavutettavuus – kaupungin palveluiden tulee olla esteettömiä ja saavutettavia. Erityisesti palveluiden digitalisoituessa tulee ottaa huomioon erityisryhmät (näkö- ja kuulovammaiset, ikäihmiset ym.) jotta palvelut ovat myös heidän saavutettavissaan. Kaupungin palveluihin tulee olla esteetön kulku ja hyvät liikenneyhteydet (julkinen liikenne, sekä henkilöautot/taksit).

Laadukkaat vammaispalvelut – työskentelen itse vammaisten asumispalveluissa ja haluan sitäkin kautta olla kehittämässä kaupungin vammaispalveluita. Erityisen tuen tarpeessa olevien ihmisten tulee saada laadukkaat, oikea aikaiset ja oman tarpeen mukaiset palvelut. Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen on mielestäni avainasemassa.

Luontoarvot, keskuspuisto ja Malmin lentokenttäalue – minulle Helsingin lähiluonto on yksi henkireikä ja haluan, että se säilytetään myös tuleville sukupolville. Keskuspuistosta ei saa leikata ja Malmin lentokenttäalue tulee säilyttää. Malmilla on mm. sähköisen lentoliikenteen osalta tulevaisuus ja on hullua rakentaa uusi helikopterikenttä Kivikkoon, kun vieressä Malmilla on jo siihen valmiudet.

Ei ruuhkamaksuille ja kyllä autoille, myös keskusta-alueella – jokaisen tulee päästä liikkumaan Helsingissä itselleen sopivimmalla tavalla. Julkisen liikenteen kehittäminen, tai pyöräilyn helpottaminen ei voi olla pois autoilijoilta. Ruuhkamaksut vievät tullessaan meiltä työntekijät kehyskuntiin. Kävelykeskustaa voidaan kehittää myös nykyisellään, esimerkiksi kattamalla kävelykatuja. Jos halutaan vähentää liikennettä keskusta-alueella, niin silloin on otettava maanalainen kokoojakatu/keskustatunneli uudelleen pöydälle.

Helsinki, tapahtumien ja kulttuurin keskus – ei melurajoituksille tai muille raameille, jotka vaikeuttavat kulttuurialan tapahtumien järjestämistä Helsingissä. Helsingin tulee olla Suomen johtotähti tapahtuma-alalla. Suomen muutamat kesäkuukaudet täytyy saada järjestää tapahtumia kaupunkialueella, meillä ei ole varaa menettää esiintyjiä ja taiteilijoita tiukilla rajoituksilla muihin kaupunkeihin. Meillä tulee myös olla tilat järjestää tapahtumia, erikokoisia ja erilaisia.

Turvallinen kaupunki elää, asua ja yrittää – Helsingin tulee olla kaikille turvallinen. Turvallinen liikkua mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Helsingin tulee edistää tasa-arvoa ja ottaa se huomioon palveluissaan (ps. kyllä sukupuolineutraaleille WC-tiloille). Lapsilla ja nuorilla tulee olla turvalliset ja terveelliset tilat ja koulut kasvaa, heillä tulee olla turvallisia aikuisia ympärillään.

Näiden teemojen lisäksi olen myös koulutuksen ja jatkuvan oppimisen sekä kehittymisen puolella. Haluan että Helsinki tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta, sekä koulutusta. Helsingin tulee toimillaan tukea ja mahdollistaa yrittäjien toimintaa.

Olen käytettävissä toimimaan Helsingin ja helsinkiläisten puolesta ja nöyrästi pyydänkin luottamustanne – minua voi äänestää numerolla 336 vielä ensi sunnuntaina, eli varsinaisena vaalipäivänä. Ja kuulen mielelläni myös, millaisia asioita sinun mielestäsi pitäisi hoitaa paremmin? Mikä mielestäsi toimii nyt hyvin Helsingissä, etkä haluaisi siihen muutosta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s