Helsingin Sanomat uutisoi tänään – ”Alaikäisiä epäillään taposta: 24-vuotias kuoli joukkotappelun jälkeen Helsingin päärautatieasemalla – Poliisi: Teräaseet vaikuttavat yleistyneen nuorilla”. Uutisessa kerrotaan myös, että tutkinnanjohtajan mukaan teräaseen kantaminen on nuorilla yhä tavallisempaa. Saman suuntaisesti uutisoitiin HS:ssa myös viime viikolla. Aina, kun teräaseen tuo mukaan tappeluun on suurempi mahdollisuus, että tapahtuu jotain peruuttamatonta.
Sanotaan, että nuorisoväkivalta ei ole lisääntynyt – mutta sanoisin, että on se ainakin muuttunut raaemmaksi. Olemme varmasti kaikki lukeneet Koskelan tapahtumista, joissa raa’an väkivallan ja pahoinpitelyn seurauksena nuori menehtyi. Kouluissa voidaan puhua koulukiusaamisen lisäksi kouluväkivallasta. Kouluväkivalta halutaan kansalaisaloitteella tuoda rikoslakiin, aloitteessa mainitaan mm. että ”aikuisten maailmassa” kyseessä voisi olla kunnianloukkaus tai lievä pahoinpitely.
Uutisoinnin perusteella tapahtumien taustalla on usein poliiseille tuttuja tekijöitä, joilla on entisyyttä rikosten tekemisessä. Lastensuojelukontaktit ja päihteiden käyttö näyttäytyy myös monen tapahtuman taustalla. Puhutaan myös rikoksilla oireilusta.
Oireilua voi olla monenlaista, mutta rikosten tekeminen ei ole yksi niistä (tämä on oma mielipiteeni). Se, että toiselta varastetaan teräaseella väkivaltaa käyttäen vaatteet tai kuulokkeet ei mielestäni voi olla oire siitä, että ei esimerkiksi ole riittävästi mielekästä tekemistä. Kulttuurissa on selkeästi tapahtunut muutos, joka ajaa nuoret näihin tekoihin. Koetaan epäoikeudenmukaisuuden tunteita, sekä juurettomuutta ja yhteisöön kuulumattomuutta. Rikosten tekeminen ei kuitenkaan ole ratkaisu ja se pitäisi saada selväksi kaikille.
Ongelmaan ei ole olemassa vain yhtä ratkaisua tai tekijää. Uskon, että pääosassa nuoren arjessa ja sen tukemisessa voi olla yksi turvallinen aikuinen, jolla on nuoreen hyvä kontakti. Sen ympärille voidaan rakentaa tarvittavaa tukiverkkoa sosiaalityön, poliisin, nuorisotyön, terveydenhuollon, koulun ja järjestöjen taholta. Tuen ja avun pirstaleisuus, sekä vastuutyöntekijän puuttuminen hankaloittaa palvelukokonaisuuden muotoutumista.
Ankkuritoiminta on yksi hyväksi todettu toimintamalli, jolla pyritään varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäisemään rikoksia, sekä turvaamaan nuorten hyvinvointia. Ankkuritiimissä on mukana sosiaalityön ja poliisin lisäksi terveydenhuollon ammattilaisia, sekä nuorisotyöntekijöitä. Olen itsekin saanut olla mukana Ankkuritiimin tapaamisessa silloin kun työskentelin sosiaaliohjaajana psykiatrisessa sairaalassa. Ankkuritiimi tapaa nuoren, sekä tämän perheen ja pohtii yhdessä tukikeinoja ja mahdollisuuksia.
Lastensuojelun resurssit ovat jatkuvan tarkkailun alla ja tiedossa on, että lastensuojelun työntekijät ovat kuormittuineita sekä ylityöllistettyjä. Lastensuojelun resurssien lisäksi tarvitaan myös koulukuraattoreja, psykologeja ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Ammattilaisilta vaaditaan myös rohkeutta puuttua riittävän ajoissa, riittävin keinoin.
Helsingin kaupunginvaltuustossa haluaisin ajaa myös nuorten asiaa. He ovat tulevaisuudessa niitä ihmisiä, jotka kaupunkia pyörittävät ja ansaitsevat toimivat palvelut. Kasvatus ja koulutus, nuorisotyö, järjestöt, liikunta ja harrastukset, lastensuojelu sekä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut (Mieppi, Nuorisoasema). Helsingin tulee myös olla nyt ja tulevaisuudessa turvallinen paikka meille kaikille.
Anu Puustinen 