Paluu blogin äärelle kesäloman jälkeen – vaalikevät (ja syksy, sekä talvi) oli pitkä ja intensiivinen ja loma tuli tarpeeseen. Nyt kuitenkin tärkeän asian äärelle.
Tänään perjantaina vietetään jälleen itsemurhien ehkäisypäivää. Päivää on vietetty jo vuodesta 2003. Itselläni aihe menee aina ns. ihon alle – työni kautta olen kohdannut runsaasti ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti itsemurhaa yrittäneet tai ajatelleet. Monet erilaiset elämäntilanteet, sairaudet ja tapahtumat vaikuttavat siihen, että joku päätyy asiaa ajattelemaan tai suunnittelemaan. Surullista kyllä, itselläni myös useampi kollega on päätynyt lopulliseen ratkaisuun. Ja se jättää aina mieleen jäljen. Yksikin itsemurha, menetetty läheinen on liikaa.
Mitä sinulle kuuluu? Tuo varsin yksinkertainen kysymys. Kysytään se ystäviltä, tuttavilta, perheenjäseniltä, sukulaisilta, kollegoilta ja työntekijöiltä. Ja kuunnellaan. Itsemurha ei kuulosta varsinaiselta kahvipöytäkeskustelun aiheelta, mutta asiasta kannattaa keskustella. Ottaa huoli esille. Tarjota apua ja ohjata hakemaan apua. On todettu, että aiheesta puhuminen ei lisää itsetuhoista käyttäytymistä, päinvastoin.
Yksi teema, jonka haluaisin omasta kokemuksestani nostaa esille – jos jonkun tuttavan tai perheenjäsenen mieliala kohoaa yhtäkkisesti ja näyttää että masentuneella alkaa mennä paremmin. Älä aina luota siihen, että tilanne on todella parantunut. Aivan liian usein päätöksen itsemurhasta tehnyt henkilö kokee päätöksestään sellaisen helpotuksen tunteen, että saattaa vaikuttaa hyvinkin onnelliselta. Usealla itsemurhan tehneellä on kaikki valmiina. Laskut maksettuna, koti siivottuna ja asiat järjestettynä. Ei haluta jättää jälkeen kaaosta.
Koronapandemia on lisännyt huolta ihmisten jaksamisesta, taloudellisesta tilanteesta, yksinäisyydestä. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja hoitojonot kasvaneet. Mutta jokainen voi auttaa – mitä sinulle kuuluu?
Anu Puustinen 