Tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää ja teemana tänä vuonna on kuunteleminen. Pienillä asioilla voit vaikuttaa ja pelkästään kysymällä ”Mitä sinulle kuuluu?” teet paljon. Vielä kun keskittyy aidosti kuuntelemaan ja olemaan läsnä, olet tehnyt jo paljon enemmän.
Mielenterveyden ongelmat ovat tällä hetkellä suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Tässä on otettava huomioon, että ennen työkyvyttömyyseläkettä sairastaminen ja sairausloma on kestänyt jo vähintään vuoden. Vuosi on pitkä aika, mutta valitettavan harvoin työelämään tai opintoihin paluu tapahtuu seuraavankaan tai sitä seuraavan vuoden aikana jos sairastuminen on edennyt työkyvyttömyyseläkkeelle asti. Tämän totean ihan omasta kokemuksesta aiemmassa työssäni sosiaaliohjaajana, nimenomaan psykiatrian puolella.
Syitä tähän on varmasti monia, mutta väitän että varhainen puuttuminen ja tehokas hoito heti sairastumisen alussa vähentäisivät sairausloman kestoa. En väitä, ettei sairauslomalla olisi aikaansa ja paikkaansa, mutta sillä on runsaasti vaikutuksia ihmisen elämään myös sosiaalisesti ja taloudellisesti. Kynnys opintoihin tai työhön palaamiseksi kasvaa sitä enemmän, mitä kauemmin aikaa kuluu. Varhaisen puuttumisen keinoksi on nyt esitetty terapiatakuuta ja sen esityksen takana on helppo seisoa. Terapia on tehokas keino muun muassa masennuksen hoidossa, mutta tällä hetkellä prosessi ennen terapiaa on kestämättömän pitkä.
Kuntoutuspsykoterapia maksaa tällä hetkellä n. 100-120€ kerta. Jotta terapia olisi vaikuttavaa, sen olisi hyvä olla säännöllistä ja jatkuvaa. Tästä voidaan laskea, että terapia muodostuu nopeasti melko kalliiksi kenelle tahansa ja monellakaan ei ole siihen varaa ainakaan pidempiaikaisesti. Siihen, että terapiaan saa Kelan korvauksen, tulee olla psykiatrilta B-lausunto, jossa esitetään psykoterapiaa myönnettäväksi. Jotta lausunto on ns. vakuuttava, kontaktin psykiatrille tulee olla säännöllinen. Eli ennen tämän lausunnon saamista aikaa voi mennä jopa useita kuukausia. Sen jälkeen haetaan Kelan korvausta ja aletaan etsiä (Kelan hyväksymää) terapeuttia. Tässä menee helposti puolikin vuotta, sopivan terapeutin löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Masentuneelle ihmiselle tämä prosessi voi kokonaisuudessaan olla mahdottomuus hoitaa. Myöskään psykiatreja ja psykiatrisia kontakteja ei ole saatavilla perusterveydenhuollossa, vaan ne ovat erikoissairaanhoitoa, jonne päästäkseen tarvitsee myös lähetteen. Melko monimutkaista, sanoisin?
Toinen puoli on joustavuus työelämään tai opintoihin palaamisessa. Työnantajilla on mielestäni edelleen melko huonot keinot tukea joustavaa töihin palaamista, sekä valitettavan usein vastassa on edelleen myös asenteellisia ongelmia. Mielenterveysongelmat eivät näy ulospäin, samalla tavalla kuin jalan murtuminen kipseineen on konkreettinen ja näkyvä vaiva. Masennus tai muut mielenterveyden ongelmat eivät välttämättä vaikuta työpaikalla työntekoon tai työtehoon.
Mielenterveyskuntoutujien kokemusasiantuntijuutta työhönpalaamisen tukemiseksi voisi hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Vertaistuki voisi helpottaa työhön palaamista, sama koskee myös opintoja. Mielenterveysongelmien leimaa pitää myös purkaa edelleen, oletko koskaan kuullut esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa, että joku kertoisi avoimesti käyvänsä terapiassa?
Anu Puustinen 